Saaren kuningas

Kålholmin merenpaljastamalle luodolle oli aikoinaan etsiytynyt asutusta, ja niin oli siellä asutusta myöhempinäkin päivinä. Kaiken tämän historiankirjoituksen mahdollisti Sundbergin suku.

Tuo suku oli aikoinaan mannermaalta, paremman haussaan, muuttanut syrjäiselle luodolle kala-apajain ääreen. Alkujaan olivat lähtijät toki olleet karaistuneita rannikkolaisia mutta sittemmin oli veri vähennyt ja suku oli lukuisain serkusavioliitttoin myötä niin sammunut, ettei enää löytynyt luodolta pois lähtijää.

Ainainen uurastus saaristolaisten osana oli, jolta ei maltettu aina sunnuntaitakaan pyhittää. Siitä synnistä oli varoitellut aikoinaan itse Pyhä Isäkin Roomasta, ja sittemmin luterilaiset papit. Varmimmin teki kun luki rukoukset huolella kirkossa ja pisti silakan oksanhaaraan Ahdille.

Eskil, isäinsä poika, istui luodolla kännykkä kourassaan. Tekstiviestien jumala oli laupias ja lupasi parempaa. Ruodonhajuisilla kynsillään Eskil näppäili sanan ja katseli länteen, kauniisti rusottavaan aurinkoon. Ja toivoi paremmasta.

Kateus leijonaa kohtaan

Ollappa joustavasta rustosta muodostuva kieliluu, niin voisi karjua pelottavasti kahdeksan kilometrin päähän ja vahvistaa siten sosiaalisia siteitä!

Samarialaisen haussa

Hännikäinen makoili tienpientareella voivotellen suureen ääneen. Voivottelu alkoi kuulostaa laiskanpuoleiselta, olihan sitä jatkunut jo kolmatta päivää. Ohikulkijoita ei tuntunut paljoa kiinnostavan. Salaa Hännikäinen toivoi että olisipa joku niin typerä että tulisi auttamaan. Mutta ei hän oikein jaksanut uskoa siihen itsekään.

Harkko, horkka

Muurari Kilpeläinen istui synkässä kellarissa ryyppäämässä. Pieni tuikku valaisi pimeää mieltä. Toimitus keskeytyi, kun yht'äkkiä Kilpeläisen vasen silmä muurautui umpeen. Kilpeläinen hämmästyi tavattomasti. Samantien hänen toinenkin silmänsä ja sieraimensa muurautuivat umpeen! Sokkona Kilpeläinen lähti hapuilemaan ovea kohti joka oli sekin jo hyvää vauhtia muurautumassa umpeen.

Kaikki tämä oli hyvin yllättävää, koska piti olla vapaapäivä!

Kirkkaudesta

Johannes Mekastaja opetuslapsineen oli laskeutumassa krapulan viettoon sorbusten varjossa kun joukko kohtuukäyttäjiä (jotka Hyssälä oli lähettänyt) saapui etsien heitä saadakseen Johanneksen ansaan.

Nämä sanoivat: "Opettaja, me tiedämme, että sinä puhut totta ja opetat Humalan tietä totuuden mukaisesti. Sano siis meille, mitä mieltä olet: onko oikein maksaa alkoholiveroa vai ei?"

Mutta Johannes huomasi heidän kieroutensa ja sanoi: "Te teeskentelijät! Miksi te yritätte saada minut ansaan? Näyttäkäähän minulle jaloviinapulloa."

Silloin he ottivat esiin puolillaan olevan jaloviinapullon.

Johannes kysyi heiltä: "Kenen korkki ja leima siinä on?"

"Alkon", he vastasivat. Silloin Johannes kohotti pullon huulilleen, joi sen tyhjäksi, heristi sormeaan ja sanoi heille: "Antakaa siis Altialle mikä Altialle kuuluu ja Humalalle mikä Humalalle kuuluu."

Tämän tyhjentävän vastauksen saatuaan he hämmästyivät; niin he jättivät heidät rauhaan ja lähtivät pois.

Ja tuli ilta, ja tuli yö.

Kohtuuttomuuden ystävät

Aina en tiedä mitä minä vihaan, mutta taatusti tiedän mistä minä pidän!

Kaasua!

Afrikkalainen innovaatio biopolttoaineita käyttävien kulkuneuvojen saralta: Mada Gas Car.

8menat

Pöydällä oli 8 hapanta omenaa, kuorittuina ja halkaistuina. 1 apotti katseli näitä lähimmäisensä omenia himoiten. Äkkiä happamia, kuorittuja ja halkaistuja omenia olikin jäljellä enää vain 7 ½. Sama toistui. Lopulta kaikki happamat, kuoritut ja halkaistut omenat katosivat ½ kerrallaan parempiin suihin; kaikki 8 hapanta, kuorittua, halkaistua omenaa tai vaihtoehtoisesti 16 happamen, kuoritun omenan ½. Ihan miten 1 selitteisesti asian vain haluaa ilmaista. Joka tapauksessa juttu meni niin että apotti sai näistä 8 happamesta omenasta ihan 10 närästystä.

Herjaaja

Herjaaja saapui baariin. Välittömästi ensimmäisen tuopin saatuaan hän alkoi herjaamaan läsnäolijoita. Sanan virkkoi, noin nimesi, kohdalleen asetti, sieluun sivaltain. Ellu menetti heti horjuvan elämänhalunsa ja hiipui pois. Simo alkoi änkyttää ja vapista kunnes luhistui pöydän alle. Jutta poistui paikalta mukamas jollakin verukkeella, ja yksi kerrallaan kaikki olivat lähteneet pois Jääskeläistä lukuunottamatta. Herjaaja nuolaisi huuliaan ja valmistautui viimeiseen koitokseen.

"Mitä vittua sä siinä sönkötät, vedänkö turpiin, häh?", totesi Jääskeläinen silmät sameina ja uljaasti pöydästä kiinni pidellen.

A-versio, aversio

B-osa.