Pauli istahti penkille Anttilan eteen ja puhalsi pitkään. Ryhti veti kumaraan ja ahavoituneet kourat pyyhkäisivät Karhun lippiksen alta työntyviä rasvaisia suortuvia niskan puolelle. Toinen käsi valahti polvelta hamuamaan kaatuvaa pitkäripaisen muovikassia. Varsinainen Rodinin ajattelija.
Maailma pyöri ympäri ja silmäkulmassa vilahti taas musta laikku, kuin kärpänen ikään. Pauli kohotti Tapio-lekansa ja otti pitkän siivun. Ohikulkevat lapsiperheet kiersivät penkin. Lapsista Pauli piti, olihan hänellä itselläänkin kaksi. Mutta parempi oli olla menemättä puhumaan mitään ventovieraille. Sen Pauli oli jo oppinut.
Ensin lähti vaimo ja sitten lapset. Siitä lähtien Pauli oli kulkenut etsien Suurta Oluthanaa joka viimein sammuttaisi loppumattoman janon. Tai kumminko päin se nyt sitten olikaan mennyt, kuka sitä enää muisti. Tai välitti.
Kadun päässä välähtivät siniset valot. Pauli viimeisteli Tapiopullon pitkällä huikalla. Pullo putosi hervottomasta kädestä katuun ja särkyi tuhansiksi pirstaleiksi. Pauli painoi päänsä käsiinsä ja sulki silmänsä. Mustat kärpäset tulivat laumoittain.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti